Sain tunnustuksen sokerihiirenkoti.vuodatus.net/

Tunnustuksen mukana tuli haasteita. Ensiksi pitää kertoa seitsemän tunustusta itsestä.

1. Rakastan salmiakkia, mutten voi sietää lakritsia.

2. Aina mennessäni nukkumaan, minun pitää ääneen toivottaa hyvät yöt miehen lisäksi kahdelle koirallemme.

3. Rakastan huonekasveja, ja osaankin nimetä melkein jokaisen vastaan tulevan huonekasvin. Silti multien vaihto on vieläkin kesken, vaikka aloitin sen jo yli kuukausi sitten.

4. Lapsuuden haaveammattini oli eläinlääkäri, mutta luovuin ajatuksesta kun näin auton alle jääneen kissan. En siedä tippaakaan verta.

5. Teininä aikataulutin elämäni. Minkä ikäisenä pitäisi mennä naimisiin ja milloin tulisi lasten aika. Valitettavasti näin vuosien päästä ajateltuna kaikki nuo tulee tapahtumaan huomattavasti myöhemmin kun silloin ajateltuna.

6. Pakastimestani löytyy aina jäätelöä!

7. Rakastan kakkujen tekoa, mutta pohjien paistaminen on asia jonka mieluusti jättäisin jonkun muun harteille. Oli vika sitten minussa tai uunissa, meinaa pohjat melkein aina jäädä raa'aksi.

1. Koska aloitit blogin?

Päälle vuosi sitten.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?

Enimmäkseen leivontaa, mutta mukaan mahtuu joskus vähän käsitöitäkin.

3. Mikä tekee blogistasi erillaisen muihin blogeihin nähden?

Tekijä varmaan :D Blogeja kun on niin monia, mutta pitäjä jokaisella eri :)

4. Mikä sai sinut aloittamaan kirjoittamisen?

Se oli oikeastaan avomieheni idea. Innostuin kamalasti kakkujen leipomisesta, ja etsin erilaisista blogeista ideoita. Hän sitten ehdotti että alkaisin ihan omaa blogia pitämään.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

Taustan. En vain osaa semmoista itse tehdä, ja valmiita on ollut vähän hankala löytää...